keskiviikko 29. elokuuta 2012

Se outo, kumma ja tylsä partio

Harrastukseni on muutaman vuoden ajan ollut partio. Kuulun partiolippukuntaan joka toimii Lauritsalan alueella ja on  nimeltään Lauritsalan sinisiskot.

Itse aloitin partion vartiolaisena, ja kuuluin vartiolaisaikanani kahteen eri vartioon. Aloitin Sisiliskoissa josta siirryin myöhemmin Nallekarhuihin jonka nimi nykyisemmin on Pääkallokiitäjät. Kyseinen vartio on vieläkin olemassa satunnaisella toiminnalla. Nykyisin Pääkallokiitäjiin kuuluu enää kolme jäsentä ja "ottolapsi" Sisiliskoista.

Nykyisin vartiomme toimii uudenohjelman mukaisesti Sampoina Kuutti-vartiolle joka aloitti toimintansa syksyllä 2011. Kuutti- vartioon kuului ensimmäisenä vuonna 4 reipasta tyttöä jotka jatkavat tänä iltana kokousten pitoa, uusien jäsenten kanssa. Kokouksemme kestää 90minuttia. Tosin johtaja ikäiset tapaavat joka toinen viikko maanantaisin vaihtelevalla kestolla.

Partiolla on tiettyjä perinteitä, tunnetuimpana ehkä adventtikalenterien myynti johon olen viime vuosina uhrannut paljon aikaa.
Leirit ovat myös tärkeä osa partiota ja leirejä onkin hyvin erikokoisia. Koko vaihtelee lippukunnan oman leirien n. 20hlö osallistujamäärän voi tuntua aluksi isolta mutta tuntuu todella pieneltä kun on käynyt vaikka Finnjamboreella (n.12000 hlö.) tai Maailmanjamboreella jonka osallistuja määrät voivat hyvinkin olla yli 40 000 henkilöä.

Vaikka monet ajattelevat että partio on ihan outoa ja tylsää, mutta jos partiota kokeilee ja se sytyttää, se ei lopu ikinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti